|
Lintujen talviruokinta
Suomen talvessa värjöttelee yli 100 lintulajia ja 15-30 miljoonaa lintuyksilöä. Lintujen talviruokinta on monelle lajille elinehto talven yli selviämisessä. Se turvaa
linnuille ravinnon saannin, säästää niitä muuttomatkan vaaroilta ja antaa tilaisuuden aloittaa pesintä hyväkuntoisena. Kerran aloitettua talviruokintaa onkin ehdottomasti jatkettava kevääseen asti.
Jos ruokinta lopetetaan keskellä paukkupakkasia, linnut eivät välttämättä löydä uutta ruokapaikkaa vaan niiden käy huonosti. Sopiva aika talviruokinnan aloittamiseen on juuri nyt
käsillä. Ensimmäisten pakkasten tullessa ja maan peittyessä lumeen lintujen ravinnonsaanti luonnosta vaikeutuu. Tällöin luonnonystävän tarjoamalla ruokinnalla riittää vierailevia
siivekkäitä, joita voi helposti havaita jopa kymmeniä lajeja.
Mitä ankarampi talvi, sitä enemmän linnut tarvitsevat ruoka-apua. Tavallisin tarjottava
suomalaisilla lintujen ruokintapaikoilla on varmastikin auringonkukansiemen joka myös on lähes kaikkien ruokinnalle tulevien lajien suosiossa. Auringonkukan ohella maapähkinä on
halutuinta evästä tiaisille, punatulkulle, närhelle, tiklille jne.
Silava on riittoisaa ja sitä nakuttelevat niin tintit kuin tikatkin, puukiipijäkin saattaa käväistä.
Niin kauan kuin näitä herkkuja riittää niin tarjolle pantu kaura tai muu vilja ei välttämättä tee kauppaansa, poikkeuksena keltasirkku jonka napostelee mieluiten kauraa. Omenia ja
pihlajanmarjaterttuja voi pakastaa syksyllä ja tarjota talvella herkkuateriana mm. rastaille. Ympäristöystävällisintä on suosia kotimaisia talviruokintatuotteita.
Ruokintapaikka sijoitetaan niin että lähellä on puita tai pensaita pakopaikoiksi saalistavien petolintujen varalta. Toisaalta paikan tulisi olla riittävän avoin ettei kissa pääse yllättämään.
Anteliaan talviruokkijan kannattaa myös tarjota einestä useammassa paikassa, näin vältytään lajien väliseltä nahistelulta ja kaikki saavat kupunsa täyteen.
Aivan oman lukunsa ansaitsee yleisönosastojenkin talvinen kestoaihe: oravat lintujen talviruokinnalla. Talviruokinnalle päästessään oravien suihin katoaa huomattava määrä
maapähkinää ja auringonkukansiemeniä, monin paikoin moninkertaisesti lintujen kulutukseen verrattuna. Oravien ruokinnalle pääsyn estämiseksi on nähty paljon vaivaa, vaihtelevin
tuloksin. Toisaalta löytyy monin paikoin halukkuutta tarjota ruoka-apua kaikille ruokinta-automaatille kykeneville.
Oravantorjunnassa toimivaksi keinoksi on osoittautunut ruokinta-automaatin jalkaan alassuin
kiinnitetty ämpäri, tämäkin vain siinä tapauksessa että kurre ei pääse hyppäämään apajalle. Mikäli haluaa tarjota pikkulinnuille yksinoikeuden ruokapöytään niin koko ruokinnan ympärille
voi virittää kanaverkosta tehdyn "häkin" jonka silmistä tintit mahtuvat kyllä lentelemään.
Erään arvion mukaan suomalaiset ruokkivat talven selkää taittamaan jääviä lintuja yli kahdeksalla miljoonalla kilolla auringonkukansiemeniä, kauraa, hirssiä, talipalloja,
kauralyhteitä, silavaa, maapähkinää, viljaa… Näin ollen sekä ruokkijan että lintujen kannalta ei ole samantekevää minkälaisesta noutopöydästä talviruokaa tarjotaan.
Ensimmäisenä on tehtävä ero lintulautojen sekä ruokinta-automaattien väillä. Lintulaudat ovat perinteisiä ruokintalaitteita joihin ruoka asetetaan tarjolle jonkinlaisen katetun tason päälle.
Pienen talon mallisten lintulautojen ovista ja ikkunoista sisään ja ulos vilahtelevat linnut ovat toki hauskoja ”mennessään omaan mökkiinsä”, mutta tällöin ne pääsevät hyppimään ja ulostamaankin ruokansa joukkoon.
Oikeaoppinen ruokinta-automaatti annostelee linnunruokaa tarjolle kulutuksen mukaan ruokinta-automaatin alaosassa sijaitseviin kouruihin, jonka reunoilla linnut ruokailevat.
Toisaalta näiden kourujen on oltava ruokinta-automaatin sujuvan toiminnan kannalta tarpeeksi isot. Joskus saattaa kuusi- tai hömötiainen mahtua tunkemaan itsensä
nappaamaan viimeisiä siemeniä tyhjenevän ruokinta-automaatin pohjalta, mutta tämä on kuitenkin enemmänkin säännön vahvistava poikkeus.
Monen talviruokkijan toiveissa on riittävän suuri ruokinta-automaatti, jota ei tarvitsisi alinomaa täytellä. Pikkulinnut tyhjentävät helposti yhdessä päivässä parinkin litran vetoisen automaatin,
puhumattakaan siitä jos ruokinnalle ilmestyy esimerkiksi käpytikka jolla on tapana huiskia siemeniä runsaasti maahankin.
Ruokinta-automaatteja on ripustettavia ja jalan varaan asennettavia. Kunnollinen ruokinta
-automaatti ansaitsee myös kunnollisen jalan. Lähemmäs kymmenen litran vetoinen ruokinta-automaatti sisältöineen painaa jo sen verran että pelkkää toisesta päästä viistettyä riukua ei
välttämättä saa lyötyä maahan tarpeeksi tukevasti, varsinkin jos ruokinnan aloittamisen aikaan maa on jo ehtinyt jäätyä. Metallisella pystytyshelalla varustettu jalka pitää isonkin ruokinta-automaatin tukevasti pystyssä.
Kirkkaasta muovista valmistetuissa ruokinta-automaateista on mahdollista koko ajan seurata paljonko murkinaa on jäljellä. Toisaalta yhä useampi kiinnittää myös huomiota ruokinta
-automaatin ekologisuuteen. Puu on varmasti luonnonmukainen materiaali, kunhan kyse ei ole kestopuusta.
Myös ruokinta-automaatin ulkoasu on monelle tärkeä: kauniissa talvisäässä lumen keskellä ruokaileva punatulkku on tuttu aihe niin kalentereista kuin joulukorteista. Tähän kuvaan sopii
tietysti parhaiten mahdollisimman söpö, puunvärinen tai perinteisen joulunpunainen ruokinta-automaatti. Toki ruokinta-automaatin tulisi olla myös laadukas, kestävä, mielellään kotimainen ja halpa.
Vaikka nämä kuvailut eivät välttämättä aina sovi kuvailemaan samaa tuotetta niin olipa ruokinta-automaatti iso tai pieni, uusi tai vanha, niin varmaa on että ruokinnalla vierailevat
tiaiset, tikat, tulkut, varpuset, urpiaiset ja muut palkitsevat kauneudellaan auttajansa moninkertaisesti!
Lisätietoja:
www.linnunpontto.com
Muut kuvat:
Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:
                           
Artikkeli: Mikko Laine, www.linnunpontto.com
Kuvat: Luonnossa.net -tiimi ja Kari Korhonen, www.lintukurssit.info
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
