Naurulokki

Naurulokki (Larus ridibundus, skrattmås)
Naurulokki on suomalaisten parhaiten tuntema lokkilintu. Naurulokin kesäpuvussa on ruskean värinen huppu, joka sillä ei kuitenkaan ole talviaikaan. Naurulokki viihtyy kosteikkojen, järvien sekä viljelysmaiden lisäksi myös kaupungeissa. Äänekkäästi rääkyvä naurulokki on levinnyt koko Suomeen vesien rehevöitymisen sekä hyvän ravinnontarjonnan vuoksi. Sen voi kesällä sekoittaa pikkulokkiin, jolla on myös huppu. Pikkulokin huppu on kuitenkin pikimusta, eikä sillä ole silmän ympärillä valkoista aluetta kuten naurulokilla.

Kuvateksti: Naurulokki luokiteltiin vaarantuneeksi lajiksi vuonna 2000. Huomaa myös naurulokin käsisiiven etureunan valkoinen kiila.

Naurulokkikanta on vähentynyt merkittävästi 1990- luvun tilanteesta. Kannan kehitystä joudutaan nyt seuraamaan erityisen tarkasti. Maatalouden väheneminen ja minkkien määrän kasvaminen ovat suurelta osin johtaneet tähän tilanteeseen. Ensimmäiset naurulokkiyhdyskunnat havaittiin Suomessa 1860- luvulla. Naurulokit muuttavat Suomesta heinä-elokuussa talvehtimaan Keski- ja Länsi-Eurooppaan. Paluumuutto ajoittuu yleensä huhtikuun alkuun. Leutoina talvina osa naurulokeista päättää jäädä Suomeen talvehtimaan.

Talvella naurulokin ruskeasta hupusta on enää jäljellä pieni laikku silmän takana. Sama tuntomerkki löytyy myös nuorilta yksilöiltä. Täysikasvuisen naurulokin nokka ja jalat ovat aina tummanpunaiset. Sen siivet ja niska on väritykseltään tummankirjava. Naurulokki on 36-39 cm pitkä ja en siipiväli on keskimäärin 90 cm. Äänekäs naurulokki tekee kirkuvaa “krreäh” -ääntä. Se myös tekee toisinaan kovaa “kek” -ääntelyä. Erityisen voimakasta ääntely on pesimäalueen läheisyydessä.

Kuvateksti: Naurulokin lentotyyli on kevyen heittelehtivä

Naurulokki pesii yhdyskunnittain saaristossa, merenlahtien kaislikossa sekä Etelä-Suomen soilla. Naurulokin munat ovat vihertävänruskeita ja tummatäpläisiä. Naaras hautoo 2-3 munaa noin 25 vuorokautta ja poikaset oppivat lentämään 4 viikon iässä. Emo ei enää ruoki poikasia, jotka ovat 5-6 viikon ikäisiä. Poikaset saavuttavat sukukypsän iän 2 -vuotiaina. Naurulokit puolustavat pesimäaluetta niin hyvin, että myös moni sorsalaji pesii niiden läheisyydessä. Pesimäalueella ei tule koskaan liikkua, sillä pesät ovat metrin välein, eikä pesintää saa muutenkaan häiritä.

Lintukurssille
Lähde mukaan Skaftung Naturen ja Birdlife Suomen järjestämälle lintukurssille. Se on nopein tapa tutustua itse Suomen monipuoliseen lintulajistoon. Lue lisää --->

Muut kuvat:
Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:



Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi.
Kuvat: Ari Aalto, Erkka Hindberg, Olli Orell, Ville Suorsa, Tapio Kaisla, Kari Korhonen, www.lintukurssit.info

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Sivun alkuun