Pikkukajava

Pikkukajava (Rissa tridactyla, tretåig mås)
Pikkukajava ei kuulu Suomen pesimälinnustoon, jonka vuoksi se usein jätetään esittelemättä lintukirjoissa. Se kuitenkin muuttaa Suomen läpi keväällä ja syksyllä. Yleensä maamme läpi muuttaa vain pieni määrä pikkukajavia (30-50 lintua). Parhaimpina vuosina, kun säätekijät ovat suotuisat, kajavaparvia muuttaa kauttamme runsaasti (400-700 lintua). Tämä kuitenkin vaatii kovan länsimyrskyn. Pikkukajava on kooltaan ja ulkonäöltään lähellä kalalokkia. Pikkukajavan siipien kärkiosat ovat kuitenkin kokonaan mustat, kun taas kalalokilla ne ovat valkoiset.

Kuvateksti: Pikkukajava pesii kallionseinämien hyllyillä.

Pikkukajava viihtyy valtameressä, mutta pesii lintuvuorten seinämillä. Pikkukajava pesii suurina yhdyskuntina toukokuussa Pohjois-Atlantilla. Sen pesässä on usein yhdestä kolmeen munaa, joita emo hautoo noin neljä viikkoa. Poikaset ovat lentokykyisiä viimeistään kuuden viikon ikäisinä ja saavuttavat sukukypsän iän 4 -vuotiaina. Nuoren linnun niskassa on musta poikkijuova, vaalean harmaissa siivissä on musta w-kuvio ja silmän takaosassa on musta täplä. Nuorella linnulla on myös musta nokka, joka iän myötä kuitenkin muuttuu keltaiseksi. Pikkukajavalla on läpi elämän mustan väriset jalat.

Pikkukajava on keskimäärin 39 cm pitkä ja sen siipiväli on noin 110 cm leveä. Aikuinen lintu painaa 400-470 grammaa. Pikkukajava on hieman pikkulokkia suurempi lintu ja se saalistaa muun muassa kaloja, äyriäisiä, planktonia, kalanperkeitä sekä monisukamatoja. Pikkukajava tekee pesimäpaikallaan uuvuttavan kuuloista ja jatkuvaa “ka-ka-kii” -melua. Muulloin se ääntelee nenäsointisesti “kit-i-vääk”. Pikkukajavan voi nähdä parhaiten syksyllä Suomessa lähellä Suomenlahtea tai länsirannikolla.

Kuvateksti: Pikkukajavan selkä ja siivenpeitinhöyhet tummenevat hieman iän myötä.

Lintukurssille
Lähde mukaan Skaftung Naturen ja Birdlife Suomen järjestämälle lintukurssille. Se on nopein tapa tutustua itse Suomen monipuoliseen lintulajistoon. Lue lisää --->

Muut kuvat:
Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:



Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi.
Kuvat: Ari Aalto, Erkka Hindberg, Ari Ahlfors, Olli Orell, Ville Suorsa, Tapio Kaisla, Kari Korhonen, www.lintukurssit.info

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Etusivulle | Sivun alkuun | Foorumiin