|
Jauhosieni *** (Clitopilus prunulus, Mjölskivling)
Jauhosieni on herkullinen sieni, mutta tunnistamisen kanssa saa olla tarkkana. Varo erityisesti
isorusokasta ja myrkkymalikkaa. Nimensä mukaan jauhon hajuinen, mutta hyvän makuinen. Erityisen hyvä muiden sienten kanssa muhennoksessas tai kuivattuna. Esikäsittely on tarpeetonta ja tämä ruokasieni kannattaa käyttää tuoreena.
Jauhosieni on pienikokoinen ja sillä on valkoiset heltat. Nämä kuitenkin punertuvat reunoiltaan iän myötä, kun itiöt kypsyvät. Viihtyy parhaiten sammaleisilla niityillä, ruohoisilla
sekä aukeilla paikoilla. Metsätyypeistä valitsee kasvupaikakseen joko havu- tai lehtimetsän.
Jauhosienen malto on haurasta, paksuhkoa ja valkoista. Yleinen sienilaji niin Etelä- kuin
myös Keski-Suomessakin. Ei havaintoja pohjoisempaa. Tiheät ja pitkäjohteiset heltat erottavat jauhosienen sekottumasta lampaankääpään. Aloittelija voi sekottaa tämän
sienilajin moniin muihinkin lajeihin. Lajien tunnistaminen ei onnistu välittömästi, mutta harrastuksen edetessä jauhosienen tunnistaminen on kuin lasten leikkiä.
Jauhosienen lakki on hieman kupera ja reunoilta sisäänpäin kääntynyt. Iänmyötä lakki kuitenkin on laakeampi. Jauhosienen jalka on tyvestä suippo, lyhyt ja hieman käyrä. Lakki 4-10 cm leveä, valkean harmaa ja kuperalakkinen.
Aloittelija sekoittaa Jauhosienen jopa Nirmitupaskynsikkääseen sekä kevätkaunolakkiin. Kevätkaunolakki on erinomainen ja maukas ruokasieni, mutta Nurmitupaskynsikäs kerää
raskasmetalleja, eikä sovellu ruokapöytään. Varma keino tunnistaa Jauhosieni on havaita sen helttojen pitkäjohteisuus. Myös itiöiden väri estää sekoittamasta esimerkiksi Isorusokkaaseen, jonka itiöpöly on valkoista.
Muut kuvat: Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:
      
 
Artikkeli: Luonnossa.net. Kuvat: Luonnossa.net.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|