|
Keltahaarakas * (Ramaria flava, Gulf Fingersvamp)
Keltahaarakas on kirkkaan keltainen ja pensasmainen
sieni, joka kelpaa syötäväksi. Sitä voi käyttää sellaisenaan ruoanvalmistukseen, mutta vanhojen keltahaarakkaiden keräämistä kannattaa välttää. Keltahaarakas ei siis vaadi esikäsittelyä. Tämän sienilajin iän tunnistaa väristä. Nuori
keltahaarakas on kirkkaan keltainen ja iän myötä väri muuttuu vaaleanruskeaksi. Vanha keltahaarakas maistuu pahalta (karvas maku).
Keltahaarakas voi kasvaa isokokoiseksi ja se haaroittuu pensasmaiseksi.
Keltahaarakasta esiintyy aika runsaasti Etelä- ja Keski-Suomessa. Paikoitellen myös
lapissa tavattava laji. Keltahaarakas menestyy parhaiten mäntyvaltaisissa kangasmetsissä. Keltahaarakkaan jalka on paksu ja tyvestä valkoinen. Sienen malto on valkoista ja haurasta.
Varo sekoittamasta tätä sienilajia kavalahaarakkaaseen, jonka haarat ovat ruusunpunertavat ja kärjestään sitruunan väriset. Kavalahaarakas (Ramaria formosa) (lömsk fingersvamp) on
lievästi myrkyllinen (yksi risti). Kyse on aika harvinaisesta lajista, mutta silti tämä sienilaji aiheuttaa tunnistusvaikeuksia monille sienestäjille.
Muut kuvat: Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:
   
Sieni on yleensä 5-35 cm leveä. Jalkaosa on valkoinen, lyhyehkö ja tyvestä suipon muotoinen. Kangasmetsien lisäksi viihtyy kohtuullisen hyvin myös karukkokankailla.
Keltahaarakas ei aina kasva suurina kaarina, vaan myös yksittäin. Painavimmat yksilöt jopa pari kiloisia.
Mikäli huomaat artikkelissa korjattavaa tai lisättävää, voit ilmoittaa niistä meille sähköpostitse. Palautteesi on tärkeä ja kiitämme siitä jo etukäteen!
Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi. Kuvat:
Luonnossa.net -tiimi.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|