|
Keltahapero **(Gulkremla, Russula Claroflava)
Keltahapero viihtyy kosteilla alueilla yleensä koivikon tai rämeen lähellä. Sen heltat ovat kolotyvisiä ja
kalpean valkoiset, lakki (3-15 cm leveä) kirkkaan keltainen ja jalka valkoinen. Jalka (3-8 cm pitkä, 2 cm paksu) harmaantuu iänmyötä ja heltat muuttuvat lopulta ruskeapilkullisiksi. Malto on haurasta ja väriltään valkoista ja
harmaantuvaa. Maku on miedon mantelimainen ja tuoksu vaatimaton. Keltahapero on erinomainen ruokasieni, mutta se on usein hyvin toukkainen.
Kuvateksti: Keltahaperon lakki on aluksi kupera, mutta iän myötä se muuttuu laakenevaksi ja kuoppakeskustaiseksi.
Keltahaperon satokausi keskittyy kesä-syyskuulle eli se on parhaimpien sienikuukausien
ensimmäisiä sieniä. Kuvan keltahaperot poimittiin heinäkuun alussa. Haperoita on reilut sata lajia ja keltahapero on Suomessa yleisin ja runsassatoisin keltainen hapero. Kaikkia
haperoita ei vielä ole kartoitettu, mutta kaikki miedot haperot sopivat ruoanlaittoon, kun taas kirpeitä tulisi välttää.
Paras hetki lähteä etsimään keltahaperoita on juuri kesäkuun sadepäivien jälkeen. Kannattaa
olla nopea, sillä sienisääskien toukat tekevät pahasti tuhoja. Usein onkin viisasta vain poimia nuoria yksilöitä, sillä vanhat ovat lähes poikkeuksette toukkien tuhoamia. Keltahaperoa
kannattaa etsiä myös rantametsistä, tunturikoivikosta sekä laidunmetsistä. Sitruunankeltainen lakki haalistuu sateessa ja on sateen jälkeen tahmea. Sen pintakelmun saa myös aika helposti nyljettyä.
Muut kuvat:
Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:
                    
Artikkeli:
Luonnossa.net.
Kuvat: Luonnossa.net.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
