|
Nuijakuukunen *** (Calvatia excipuliformis, Långfotad, röksvamp)
Känsätuhkeloa muistuttava nuijakuukunen saattaa kasvaa jopa 17 cm pitkäksi ja olla paksuimmasta kohdasta 7 cm leveä. Päärynänmuotoinen nuijakuukunen on väriltään aluksi harmahtavan valkoinen, mutta väri muuttuu lopulta ruskeammaksi.
Vain nuoria yksilöitä voi käyttää ruokana ja vanhemmat yksilöt on heitettävä suosiolla pois. Nuoren yksilön malto valkoista ja kiinteää. Nuijakuukunen on maultaan mieto ja miellyttävän tuoksuinen.
Kuva
Kupusienet keräävät raskasmetalleja, joten älä kerää niitä teiden läheisyydestä.
Malto kellertyy iän myötä ja muuttuu lopulta pölymäisen ruskeaksi. Itiöiden purkautuessa koko sienen yläosa hajoaa. Lakin pintapiikit irtoavat
helposti ja sienilajin jalka on tanakka. Nuijakuukunen kasvaa koko Suomen alueella ja viihtyy erityisesti, avoimilla ruohikkoalueilla, niityillä, hakamailla sekä lehtometsissä. Nuijakuukusta näkee myös monesti metsänreunoilla.
Mikäli sientä ei valmista samana päivänä, ehtii nuijakuukusen malto kellertyä tai jopa tulla ruskeansävyiseksi, jolloin se ei enää kelpaa syötäväksi. Monet muutkin kupusienet ovat syötäviä, mutta nuijakuukunen on niistä parhaimman
makuinen. Kupusienet ovat sukua helttasienille ja sisältävät ureaa, joka ei sovi munuaissairauksista kärsiville.
Muut kuvat: Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:
kuva1, kuva2, kuva3, kuva4......
Mikäli huomaat artikkelissa korjattavaa tai lisättävää, voit ilmoittaa niistä meille sähköpostitse. Palautteesi on tärkeä ja kiitämme siitä jo etukäteen!
Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi. Kuvat: Luonnossa.net -tiimi.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|