|
Punakärpässieni † † (Amanita muscaria, Röd flugsvamp)
Punakärpässieni on kirkkaanpunainen ja valkotäpläinen.
Se on ehkä kaikkein tunnetuin Suomen myrkyllisistä sienestä. Tämä johtuu siitä, että punakärpässieni on yleinen koko maassa. Se viihtyy tuoreen havumetsän lisäksi myös piha-alueilla sekä koivikoissa. Punakärpässienelle tyypillistä
ovat myös valkoiset heltat, jalan yläosassa oleva suuri rengas sekä paksu jalan tyvi.
Punakärpässienen lakki voi kasvaa jopa 25 cm leveäksi.
Älä missään tapauksessa käytä punakärpässientä ruokasienenä. Sienten keittäminen kyllä pienentää myrkkymääriä, mutta punakärpässienen sisältämät myrkyt vaikuttavat ihmisen
keskushermostoon, joka saa aikaan pahoinvointia ja kipeän olon. Vaikutuksia myös psyykkeeseen aiheuttaen aistiharhoja.
Tätä sienilajia havaitaan keskikesästä aina syksyyn saakka. Älä ole ihmeissäsi, mikäli
törmäät laikuttomaan punakärpässieneen. Laikut ovat todennäköisesti vain irronneet kovan vesisateen aikana. Punakärpässienen värikin voi olla toisinaan yllättävän haalea.
Täysikasvuisen punakärpässienen jalan yläosassa oleva rengas on nuorella yksilöllä aluksi vain helttaa pelittävä kalvo. Sienilajissa olevista myrkyistä kaikkein myrkyllisimpiä ovat
muskariini, iboteenihappo, muskatsomi sekä muskimoli. Punakärpässienen kanssa ei tule leikkiä, vaikka keitettynä se onkin melko vaaraton.
Muut kuvat: Klikkaamalla kuvaa saat sen suurempaan kokoon:
                    
Artikkeli: Luonnossa.net. Kuvat: Luonnossa.net.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|