Sienten kuivaaminen

Sienikuivuri
Syksyllä sienestäjä voi kohdata vakavan ongelman, kun huomaa pakastimensa olevan täynnä. Metsissä olisi kuitenkin vielä vaikka kuinka paljon herkullisia ruokasieniä. Ongelmaan on onneksi keksitty ratkaisu, sienten kuivaaminen. Kuivattu sieni vie 70-80% vähemmän tilaa kuin tuoresieni. Myös sienen ravintoarvot säilyvät hyvänä jopa vuosia. Kuivaamisen jälkeen sienet voi laittaa muovi- tai lasipurkkiin ja kaappiin talteen.

Sieniä voi kuivata monilla kotikonsteilla, mutta niillä prosessiin kuluu liikaa aikaa, eikä lopputulos ole välttämättä mitenkään tasokas. Moni sienestäjä on kuitenkin luonteeltaan sen verran kärsivällinen ja perinteitä kunnioittava, että joitakin sieniä pujotetaan lankaan ja ripustetaan kuivumaan. Onhan se kauniin näköistä, mutta nykyajan sieni-  tai kasvikuivurilla homma toimii selvästi nopeammin ja pienemmällä vaivalla.

Evermat -kuivuri on tehokas tapa säilöä sienet talteen.

Moni sienestäjä on ensin elänyt pienen “kapinakauden” testaten kaikki mahdolliset kuivaamisen kotikonstit, mutta lopulta päätynyt hankkimaan nykyaikaisen sienikuivurin. Tähän laitteeseen tutustumisen jälkeen jäävät uunissa ja saunassa kuivaamiset kokonaan ja sienien kuivaaminen tapahtuu muutamassa tunnissa sienilajista riippuen. Muista pitää kuivatut sienet piilossa auringon valolta.

Sienikuivuri on ihanteellinen kaikille tateille, mustatorvisienille, ukonsieni, vaalea orakas, keltavalmuska, suppilo-, kelta- ja kosteikkovahveroille. Myös monet muut hyvät ruokasienet kannattaa säilöä kuivaamalla. Kasvikuivuri puhaltaa lämmintä ilmaa, poistaen samalla kosteutta sienistä. Näin elintarvikkeen mikrobitoiminta pysähtyy, eikä sieni pilaannu.

Kuivausta ennen sienet putsataan ja viipaloidaan sopivan kokoisiksi.

Sienikuivurissa lämpötilan saa juuri halutulle tasolle, kun taas uunissa lämmön säätäminen on heikompaa. Uunilla et myöskään saa sienten kuivaamisen kannalta tärkeää tehokasta ilmankiertoa järjestettyä, mutta sienikuivurissa tämäkin asia on kunnossa. Kuvissa oleva Evermat -kuivuri on erinomainen valinta sienten, marjojen, hedelmien sekä hyötykasvien kuivaamiseen.

Evermat -kuivuri
Evermat -kuivuri on varustettu termostaatilla, jolla kuivauslämpötilaa säädellään 0-60 astetta. Kuivuriin voi valita kuivausajan väliltä 0-12 tuntia. Kuivausritilöitä Evermattissa voi pitää 4-6 kappaletta. On tärkeää, ettei kuivausritilälöille ole viipaloituja sieniä liian tiheästi, koska kuivaus hidastuu ja sienien laatu kärsii. Noin 250 grammaa yhdelle ritilälle on sopiva määrä. Muista vaihtaa kuivauskorien paikkaa alhaalta ylös pari kertaa kuivauksen aikana, jotta sienet kuivuvat mahdollisimman nopeasti ja tasaisesti.

Ensimmäinen satsi on valmiina, kun merkkivalo sammuu ja laite hiljenee.

Kuivaamalla sieniä Evermat -kuivurilla kulutat sähköä puolet vähemmän pakastamiseen verrattuna. Sienien säilöminen ei myöskään vaadi energiaa kuluttavia säilytystiloja. Säästämistä on myös tietenkin sekin, että hankit kuivattavat ruoka-aineet itse luonnosta. Muista perata sienet jo metsässä ja laita ne sienikoriin tai ämpäriin. Tatit tulee viipaloida noin 3-5 mm paloiksi kuivausritilälle ja pienimmät tatit tulee puolittaa.

Kuivatetut sienet voi myös hakata huhmareella jauheeksi. Näin sienet vievät mahdollisimman vähän tilaa ja niitä on helppo lisätä ruokiin, leivonnaisiin tai leipään. Hyvin viipaloidut sienet kuivuvat 4-6 tunnissa, kunhan kuivauslämpötila on 40-50 astetta. Näin sieniin jää kosteutta noin 10%. Suppilovahverot ja torvisienet kuivuvat paria tuntia nopeampaa. Kuivausaika on riittävä mikäli sienen viipale murtuu taitettaessa. Muista laittaa purkin kylkeen vielä sienten poimintapäivämäärä ja sienilaji.

Älä laita kannen päälle mitään estämään ilmankiertoa. Lisää uusia sieniä kuivumaan vasta, kun koko satsi on valmis.

Evermat-kuivurin (halkaisija 28 cm, korkeus 30,5 cm) kuivausteho on 700. Kooltaan ja ulkonäöltään kuivuri sopii hyvin keittiöön. Muista puhdistaa kuivuri kostealla pyyhkeellä, ennen uuden erän kuivaamista. Ota puhdistamisen ajaksi töpseli pois seinästä. Muista liottaa kuivattuja sieniä ennenkuin lisäät ne ruokaan. Vettä liottamiseen tarvitaan noin kaksinkertainen määrä sienien määrään verrattuna. Liota sieniä noin 20-30 minuuttia.

Ihanteellista on käyttää sienet aina tuoreina. Ahkera sienestäjä kuitenkin kerää useamman päivän sienet yhdellä reissulla, joten sieniä on säilöttävä jollakin tavalla. Kuivaamalla voit nauttia sieniherkuista ympäri vuoden.

Evermat -kuivurin maahantuoja on Harry Marcell Oy. Lisää tietoa --->

Muista, että kuivatut sienet tulee säilyttää ilmatiiviisti. Sieniä voi jauhaa mausteeksi kaulimella , huhmareella tai tehosekoittimella. Esimerkiksi mustatorvisieni on erinomainen maustesieni. Kuivasäilöntä on puhtain kaikista säilöntätavoista, sillä siinä ei käytetä mitään lisäainetta, sokeria taikka suolaa. Kuivaaminen on vanhin ihmisen käyttämä säilöntämenetelmä ja nykyaikaisten sienikuivureiden ansiosta kuivaaminen onnistuu joka kerta ja sienet säilyvät maukkaina useamman vuoden ajan.

Lähde: Evermat -taitajan opas


Artikkeli: Luonnossa.net -tiimi.
Kuvat: Luonnossa.net -tiimi.

Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.

Sivun alkuun