|
Lapset ja nuoret liikkeelle houkuttelevalla ympäristöllä
Suomalaisista nuorista ainakin 40 % liikkuu terveytensä kannalta liian vähän. Etenkin arkiliikunta näyttää vähentyneen viime vuosina, vaikka samalla
urheiluseuroissa liikkuminen on lisääntynyt. Lasten arki- ja leikkiliikuntaa voidaan edistää rakentamalla liikkumiseen houkuttelevia ympäristöjä.
 Lasten ja nuorten terveysliikuntasuositukset
Liikunnalla lapsuudessa ja nuoruudessa on terveyden kannalta tärkeä merkitys. Nuorella liikunta auttaa painonhallinnassa ja luuston maksimitiheyden
saavuttamisessa. Hyvin passiiviset nuoret taas ovat helpommin lihavia, eikä heidän luustonsa ei kehity yhtä hyvin – sekä lihavuutta että huonosti kehittynyttä luustoa on vaikea aikuisuudessa korjata terveydelle edulliseksi.
Liikkuvilla lapsilla ja nuorilla myös valtimotautien riskitekijät ovat vähäisempiä kuin passiivisilla lapsilla.
Ehkä tärkein lapsuuden ja nuoruuden liikunnan merkitys on, että se lisää todennäköisyyttä liikkua
myös aikuisena. Liikunta lapsella kehittää motorisia perustaitoja ja liikunnan lajitaitoja, jolloin myöhemmin liikkuminen on helppoa ja liikuntamahdollisuuksia on enemmän. Parhaimmillaan lapsuuden
liikunta parantaa fyysistä minäkuvaa ja luottamusta omiin liikuntataitoihin. Nämä asiat lisäävät liikuntamyönteisyyttä.
Ymmärrys lasten ja nuorten liikunnan tarpeista terveyden kannalta on
valitettavan puutteellinen. Tämän takia suositukset ovat vielä epävarmemmalla pohjalla kuin aikuisten terveysliikuntasuositukset. Kaikesta huolimatta lapsia ja nuoria koskevia suosituksia on annettu eri
maissa, eivätkä eri suositukset oleellisesti eroa toisistaan. Tämä ei välttämättä osoita yhteistä näkemystä, vaan yhteisen näkemyksen puutteesta johtuvaa toisten suositusten soveltamista.
Useimmissa suosituksissa ei ole eroteltu lapsia ja nuoria, puhumattakaan siitä, että alle kouluikäisille olisi oma suosituksensa. Yleisimmin käytetty lasten ja nuorten liikuntasuositus on ”vähintään tunti
mieluiten viikon jokaisena päivänä”. Useimmissa suosituksissa liikunnan kuormitustavoitteeksi asetetaan ”vähintään kohtuullisen kuormittavaa”. Joissakin suosituksissa todetaan kuitenkin, että ainakin
osan liikunnasta tulisi olla vauhdikasta, ts. sellaista, joka hengästyttää ja pistää posket punottamaan.
Jotkut suositukset ovat myös huomioineet television katselun.
Tavoitteena on silloin ollut katselun vähentäminen tai sen rajoittaminen 1,5-2 tuntiin päivässä.
Suomalaisten lasten ja nuorten liikunta
Suomalaisten lasten ja nuorten liikunnan toteutumista on viime vuosina
arvioitu monissa tutkimuksissa. 3—12-vuotiaista suurin osa (n. 90 %) liikkuu yli tunnin päivittäin. Tässä tuloksessa mikä tahansa liikunta on huomioitu. Liikkumiseen käytetyn ajan keskiarvo suurenee murrosikää
lähestyttäessä ja määrä on pojilla suurempi kuin tytöillä.
Murrosikä on selvä taitekohta liikunta-aktiivisuuden kannalta. Kun Nuorten terveystapatutkimuksessa noin 60 % 12 vuotiaista oli mukana
ainakin kerran viikossa urheiluseurantoiminnassa, vastaavat osuudet 14-, 16- ja 18-vuotialla olivat noin 50, 40 ja 30 %. Seurantoiminnan ulkopuolella nuoret liikkuvat useammin kuin seurassa, mutta myös tämä
liikunta väheni murrosiässä ja sen jälkeen, ei tosin yhtä nopeasti kuin urheiluseuraliikunta. Johdonmukaisesti kaikissa nuorten liikuntaa kuvaavissa tutkimuksissa pojat liikkuvat enemmän ja kuormittavammin kuin tytöt.
Riittävästi terveytensä kannalta liikkuvien nuorten osuutta on vaikea arvioida. Menetelmät ovat vaihdelleet tutkimusten välillä, eikä käytetyissä kyselylomakkeissa ole yleensä tiedusteltu koulumatkoja,
muuta siirtymistä paikasta toiseen kävellen ja pyörällä tai leikinomaista liikuntaa. Myönteisin arvio on saatu Pohjois-Suomen kohortti 1986 -tutkimuksesta, jonka tuloksista voidaan laskea niiden 15-16-vuotiaiden
osuus, joilla liikunnan (ripeä, kevyt ja koulumatkat) kokonaismäärä on vähintään tunnin päivässä eli vähintään 7 tuntia viikossa. Pojista 59 % ja tytöistä 50 % täytti tämän vaatimuksen. Vastaavasti 16-17 % nuorista
liikkui alle 3,5 tuntia viikossa, mitä voidaan pitää riittämättömänä jopa aikuisten terveyden kannalta.
Nuorten terveystapatutkimus antaa mahdollisuuden tarkastella nuorten
liikunnan kehittymistä 1970-luvun lopusta lähtien. Vapaa-ajan liikunnan kokonaismäärä on suurentunut ja muutos on kohdistunut nimenomaan urheiluseuratoiminnassa tapahtuvaan liikuntaan. 1980-luvulla
liikkuminen urheiluseuran ulkopuolella jopa vähentyi, eikä 1990-luvulla tässä tapahtunut mitään myönteisiä muutoksia.
Nuorten terveystapatutkimuksen mukaan nuorten liikapainoisuus on
kolminkertaistunut 1970-luvun lopulta. On ilmeistä, että kokonaisenergiankulutuksen väheneminen selittää ainakin osan nuorten lihomisesta. Tämän väitteen rinnalla nuorten lisääntynyt
liikunnan harrastaminen tuntuu ristiriitaiselta. Todennäköinen selitys tälle ristiriidalle on se, että energiankulutus on vähentynyt muussa vapaa-ajassa. Ilmeisesti lasten käveleminen ja pyöräileminen erilaisiin
paikkoihin (kouluun, harrastuksiin, ystävien luo, jne.) sekä leikkeihin liittyvä fyysinen aktiivisuus on vähentynyt. Lisäksi television ja tietokoneen äärellä vietetty täysin passiivinen ajankäyttö on suurentunut.
Näitä muutoksia ei tutkimuksissa ole voitu kuvata riittävän hyvin.
Lasten ja nuorten liikunnan edistäminen
Lasten ja nuorten liikunnan edistämisen tärkeitä kysymyksiä ovat, 1)
miten kaikkein passiivisin viidennes lähtee liikkeelle; 2) miten liikapainoiset ja lihavat saadaan liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi, 3) miten nuorten fyysinen aktiivisuuden väheneminen
murrosiässä voidaan estää edes osittain. Ratkaisun avaimet ovat vanhemmilla, koulun liikuntakasvatuksella, urheiluseuroilla sekä kunnilla. Kaikkien ratkaisujen tulisi tähänastista paremmin tukea etenkin nuorten
monipuolista, kilpailutavoitteista riippumatonta harrasteliikuntaa. Nuorille pitäisi luoda olosuhteet ja sosiaalinen ympäristö, joka tukee ja kannustaa liikkumaan ilman tulostavoitteita, vain sen takia, että
liikkuminen on mukavaa ja muutkin tekevät sitä.
Tieto liikunnan terveysvaikutuksista ei ole lapsille, eikä todennäköisesti nuorillekaan riittävä yllyke liikkua. Vanhempien merkitys näkyy sekä
kasvattajina (liikuntaan kehottajina ja innostajina) että esimerkkeinä. Suomalaisissa tutkimuksissa sekä äidin että isän fyysinen aktiivisuus on ollut myönteisesti yhteydessä lasten ja nuorten liikuntaan.
Koulun liikuntatunnit eivät ainakaan voi määrällisesti (2 x 45 min viikossa) ratkaista lasten ja nuorten fyysistä passiivisuutta. Sen sijaan koululiikunnalla on merkitystä alakouluiässä motoristen perustaitojen ja
lajitaitojen oppimisessa ja siten myöhemmän liikunnan omaksumisessa. Nuorten ja lukioikäisten liikuntatuntien sisällöstä ja arvosteluperiaatteesta on viime aikoina käyty keskustelua.
Marraskuussa 2006 tarkastetussa väitöskirjassaan Markus Soini tutki motivaatiota liikuntatunneilla. Soinin huoli kohdistui erityisesti liikuntatunneilla huonosti menestyviin lapsiin. Alle kahdeksikon liikunta
-arvosanan oppilaat viihtyivät liikuntatunneilla huonosti ja he olivat muita fyysisesti passiivisia. Markus Soini ehdotti opetussuunnitelman monipuolistamista ja jopa liikuntanumeron sijasta annettavaa
”kehitysselostetta”. Näiden keinojen tarkoituksena olisi liikunnallisesti passiivisimpien aktivointi.
Urheiluseurojen toiminnassa on ainakin viimeisen 10 vuoden aikana
tehty paljon työtä alle 12-vuotiaiden lasten ”kaikki pelaa” periaatteen kehittämiseksi. Tämän työn taustalla on ollut huoli siitä, että liiallinen kilpailullisuus voi tuhota monen lapsen kiinnostuksen urheiluun ja
liikuntaan. Arvostelu on kohdistunut mm. palloilulajeihin, joissa kunnianhimoisimmat valmentajat istuttivat heikompia pelaajia kaikkien ottelujen aikana vain vaihtopenkillä. Yleistynyt osallistuminen
urheiluseuratoimintaan kertoo siitä, että lasten liikunnan inhimillistäminen on onnistunut erinomaisesti.
Lapselle hyvä liikkumisympäristö tarjoaa mahdollisuuksia itsenäiseen liikkumiseen ja edesauttaa lasta itseään kiehtovien toiminnan
mahdollisuuksien löytymistä. Tällainen ympäristö houkuttelee lasta toimimaan ja liikkumaan ulkona, mikä puolestaan vahvistaa yhä uusien, kiinnostavien toimintamahdollisuuksien löytymistä. Lapselle hyvä
ympäristö voi olla rakennettu (koulupihojen lähiliikuntapaikat, puistojen leikkipaikat, urheilukentät, skeittipaikat), mutta hyvin tärkeää on myös se, että lapsille on lähimetsien kaltaisia luontaisia ja mielikuvitusta ruokkivia paikkoja.
Lapsen liikkumisympäristön on myös oltava riittävän turvallinen. Tämä tarkoittaa mm. kevyenliikenteen väylien rakentamista, koulujen kohdalla katujen kaventamista tai ”töyssyjä” suojatien kohdalla ja autojen
nopeuksien rajoittamista asuinalueilla ja koulujen läheisyydessä. Lasten ja nuorten liikkumista paikasta toiseen helpottaa myös sopivan tiivis yhdyskuntarakenne, jossa etäisyydet eivät ole liian suuria, mutta jossa
asuinympäristön sisään mahtuu esimerkiksi viheralueita.
Artikkeli: Mikael Fogelholm, ETT, dosentti, johtaja, UKK-instituutti
www.mikaelfogelholm.fi.
Kuvat: Heikki Tuuli.
Copyright © Luonnossa.net. All rights reserved.
|
